Kerron tässä blogi tekstissä viimeisimmästä top-jaksostani. Olin siis viimeisimmällä top- jaksolla Sokos Emotionissä Varkaudessa ja olin siellä lähemmäksi kaksi kuukautta. Emotion sijaitsee kauppakatu 28.ssa ja liikkeessä myydään sekä miehille että naisille tuotteita ja palveluita kauneuteen, hiusten ja ihon hoitoon liittyen.
Minua ei sinäänsä jännittänyt mennä toppiin Emotioniin, koska olin ollut siellä jo kerran aikaisenmmin topissa. Siellä on ihana työporukka, ja viihdyin heidän kanssa joten päätin mennä toisenkin kerran samaan paikkaan toppiin.
Emotionissa työtehtäviini kuului palvella asiakkaita parhaani mukaan, olla kassalla tarvittaessa, siistiä hyllyjä, sekä seurata valitsemani tuoteryhmän (goshin meikit) menekkiä ja hävikkiä ja pitää hyllyä huollettuna ja hyvän näköisenä.
Asiakkaat olivat ymmärtäväisiä minua eli harjoittelijaa kohtaan, ja työkaverini tsemppasivat minua ja minä heitä. Monet naurut sekä hyvät hetket tuli koettua työkavereideni kanssa💓
Kun arviointi keskustelu alkoi lähenemään, niin rupesi jo vähän jännittämään että kuinka suoriudun siitä ja millaisen arvosanan saan. Arviointi keskustelu meni todella hyvin ja top-ohjaajani oli samaa mieltä opettajani ja minun kanssa työtehtävien onnistumisesta, joten sain 3 top-jaksostani. En olisi voinut olla tyytyväisempi top- jaksooni!
Ihana kuulla, että TOP-harjoittelu sujui noin hyvin!
VastaaPoista