Kävin tänään 28.11.2018 ryhmäläisteni kanssa Väinölän taide näyttelyssä Päiviönsaaressa. Talo jossa näyttely pidettiin, oli minusta ihanan vanhanaikainen sekä sisällä oli paljon tilaa liikkua ja siellä oli mielyttävää kierrellä! Kiersin paikan melko nopeasti muiden menojen takia, mutta löysin sieltä kolme minusta mielenkiintoista teosta.
Valitisin alla olevat teokset sen perusteella, että ne kertoivat jollain tavalla minusta itsestäni.
Tämä kuva kertoo itsestäni, koska olen joskus niin laiska että vastuudet jäävät tekemättä, niinkuin tässä akryyli maalauksessa mies ei ole käynyt lenkittämässä koiraansa.
Tässä taulussa tyttö nauttii kuumasta kahvistaan oikein mieluusti, ja tämä taas kertoo minusta, koska pidän itsekkin todella paljon kahvista ja sen nauttiminen esimerkiksi aamuisin on rentouttavaa.
Kuvassa on taideteos nukkuvasta tytöstä/naisesta jätti sienen päällä. Tämä teos muistuttaa itseäni sillä nukun todella useasti päiväunia, ja minulla on hyvät unenlahjat. Tykkään myös sienistä ruoasta, kuten kanttarelli kastike 😀



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti